Mitä mäski on, ja mitä särjen mäskäys tarkoittaa?

Mäski on joko itse tehty tai kaupasta ostettu erilaisista jauhoista, hajusteista ja muista orgaanisista ainesosista valmistettu seos, jota tarjotaan kaloille houkutukseksi. Mäskäys puolestaan tarkoittaa kalojen houkuttelemista ottipaikalle.

Mutta millaista onkitaikinaa kalalle kannattaa tarjota? Mikä on paras mäskiohje särjelle?

Miksi mäskiä käytetään?

Mäskin tarkoitus on kerätä kaloja ottipaikalle ja aktivoida kaloja syömään juuri kyseisellä kohtaa. Näin ne mitä todennäköisemmin nappaavat myös kalastajan niille tarjoamaan syöttiin (sitten parin päivän päästä, kun tarkoituksenmukainen mäskäys on loppunut).

Myös kalastuskilpailuissa käytetään aina toisinaan mäskiä. Yleensä tällöin hyödynnetään kuitenkin kaupallisia tahnoja, jotka tuoksuvat mutta jotka eivät täytä kalan vatsaa kuten perinteinen kaurahiutaleista valmistettu onkitaikina, onhan tarkoitus houkutella saalis paikalle nopeasti ja nimenomaan kalakisaan osallistuvan ongittavaksi.

Mäskin käyttäminen katiskassa eroaa myös muista tavoista siinä määrin, ettei tällöin haittaa, jos kala söisikin sille leivottua taikinaa. Ne ovat kuitenkin jo jääneet kalastajan pyydykseen, josta ne pääsevät savustettaviksi tai pannulle.

Niin talvella pilkkiessä kuin kesällä kalastaessa mäskäys kannattaa aloittaa paria päivää ennen itse kalastusta.

mäski särjelle
Nämä pilkityt särjet ovat valmiina purkitettavaksi.

Mäskiohje särjelle

Tässä muutama helppo mäski-ohje särjelle.

1. Puolivalmis onkitaikina

Tarvitset:

  • 2 osaa valmismäskiä
  • 1 osan korppujauhoja
  • 1 osan sahanpuruja

Purujen tarkoituksena on levittää mäskisä ja toimia kustannustehokkaana täyteaineena. Näin mäskin tuoksu leviää laajemmalle alueelle ja houkuttelee siten kenties enemmän kaloja paikalle.

Jotkut lisäävät mäskin sekaan myös hiekkaa, jolloin paketti vajoaa pohjaan ja houkuttelee isoja särkikaloja kuten esimerkiksi lahnoja. Tällöin mäski on yleensä suljettu esimerkiksi vanhan sukkahousun sisään.

mäski särjelle
Mäskin voi valmistaa särjelle myös yhdistelemällä kotoa kaapista löytyviä ainesosia.

2. Riisiä, kaurahiutaleita ja soijarouhetta

Särjille voi valmistaa mäskin myös riisi-kaurahiutale-soijarouhe-maissihiutale-yhdistelmästä.

Tarvitset:

  • pitkäjyväistä riisiä
  • kaurahiutaleita
  • soijarouhetta
  • maissihiutaleita
  • vaniljasokeria
  • siirappia

Kaurahiutaleet voi myös korvata vanhoista leivänkannikoista raastetulla leipäjauholla. Keitä kaikki aineksen yhdellä kertaa tahnaksi, josta voi pyöritellä mäskipalloja. Jos haluat, voit lisätä seokseen punaisia tai valkoisia kärpäsentoukkia.

Varo kuitenkin tekemästä mäskistä liian jänkkiä, jolloin taikinasta leivotut pallot eivät hajoa vedessä.

3. Mäski kaurahiutaleista (perinteiseen tapaan)

Kaikista perinteisin mäski syntyy muutamasta kourallisesta kaurahiutaleita, jotka keitetään puuroksi, muotoillaan palloiksi ja laitetaan sitten katistaan tai tipautetaan pilkkireiästä järven pohjaan.

Kaikki eivät edes ruukaa muotoilla palloja, vaan kauhovat puuron katiskaan tai tipauttavat kauraleseitä sellaisenaan kairareikään. Myös tuoremaissi maistuu särkikaloille.

Näitä tyylejä käytti ukkini, myös isäni ja minä käytämme niitä edelleen. Kyseiset tavat ovat olleet varsin toimivia vaihtoehtoja syöttikalojen saamiseen.