Kalatarinoiden kirjoituskilpailu

Havulaavu Kustannus ja Kirjoittaminen.fi järjestävät kirjoituskilpailun unohtumattomimmista kalastusmuistoista. Kilpailuaika on 15.1.–15.6.2023.

Haemme uusia novelleja, joiden aiheina ovat kotimainen kalastus ja kalastuskokemukset sekä virtavesien ja vaelluskalojen suojelu.

Rantavedessä pyrstöllään mylläyttänyt suurlohi, yöttömässä yössä joen niskalla molskauttanut tomera taimen, hurja harjus tai punaisesta hääpuvustaan hurmioitunut rautu.

Kalastus on osa suomalaisuuden ydintä – ja meistä jokaisella on siitä omat hopeareunaiset, kullatut ja katkeransuloiset muistomme.

Nyt on aika taltioida ne yksiin kansiin.

onkivapa

Novellien aiheet

Perheen tai ystävien kanssa järjestetyt leikkimieliset onkikisat, kitkerä kalamuisto tai elämäsi onnistuminen, kenties hyytävä pilkkireissu – mikä on mieleenpainunein, ikimuistoisin, kamalin, hullunkurisin tai paras muistosi kalareissusta? Kerro se meille!

Kaikenlaiset kalastusta ja kalastavia läheisiä sekä vaelluskalojen ja virtavesien suojelua käsittelevät novellin muotoon kirjoitetut muistelukset, tarinat ja kokemukset ovat tervetulleita mukaan kilpailuun.

Kirjan novelleja täydentävät Monni Himarin herkät ja tunnelmalliset valokuvat, jotka dokumentoivat kalastusta pohjoisen luonnossa.

hauki

Novellin lähettäminen

Raati valitsee tekstien pituudesta riippuen 20–40 novellia Kalansilmien katse -työnimellä julkaistavaan antologiaan. Teos julkaistaan Riihimäen Erämessuilla kesäkuussa 2024.

Kilpailuun voi osallistua on 15.1.–15.6.2023. Julkaistavat novellit valitaan aikarajan päättyä. Kaikille osallistujille ilmoitetaan teokseen valitut novellit heinäkuussa 2023.

Kilpailuun osallistuessaan kirjoittaja antaa luvan novellinsa julkaisulle antologiassa. Valitut tekstit toimitetaan ja oikoluetaan. Lisäksi mutta vain tarvittaessa tekstejä jatkotyöstetään yhdessä kirjan toimittajan (Monni Himari) kanssa. Tekijänoikeudet julkaistaviin teksteihin säilyvät kirjoittajilla. Julkaistavia tekstejä ei laiteta paremmuusjärjestykseen.

Osallistumisohjeet

  • kukin kirjoittaja voi osallistua kilpailuun yhdellä novellilla, jonka tulee olla suomenkielinen ja ennen julkaisematon
  • teksti lähetetään sähköisesti osoitteeseen: info@kirjoittaminen.fi
  • tekstin tulee olla muokattava tekstitiedosto, esimerkiksi rtf-tiedosto (emme ota vastaan pdf-tiedostoja)
  • tekstin enimmäispituus on 10 000 merkkiä (myös lyhyemmät tekstit ovat toivottuja)
  • lähetettävän tekstin fontti: Times New Roman / fontin koko: 12 / riviväli: 1,5
  • novellilla tulee olla nimi
  • kirjoittajan tulee lisätä tekstitiedoston loppuun oma nimi, osoite, sähköposti ja puhelinnumero.

ottipelit

Palkkio

  • kullekin antologiaan mukaan valitulle kirjoittajalle maksetaan 100 euron palkkio julkaisuluvasta sekä 100 euron palkkio jokaista uutta painosta kohden
  • kullekin valitulle kirjoittajalle toimitetaan antologiaa kolme (3) ilmaista tekijäkappaletta
  • mukaan valituilla kirjoittajilla on mahdollisuus ostaa antologiaa puoleen hintaan (jolloin kirjaa voi itse myydä voitolla).

Julkaisulupa antaa Havulaavu Kustannukselle yksinoikeuden novellin julkaisemiseen yhden (1) vuoden ajaksi sekä pysyvän oikeuden ottaa antologiasta uusia painoksia, koska pyrkimys on pitää teos tulevaisuudessakin saatavilla. Novellin julkaisuajan rajoittamisella halutaan ainoastaan varmistaa kirjan kysyntä, eli se että muualla julkaisemattomat tekstit kiinnostavat lukijoita. Vuoden kuluttua kirjan julkaisusta kirjoittaja on vapaa julkaisemaan novellinsa muuallakin.

Kilpailukutsua saa mielellään jakaa eteenpäin.

Lisätietoja antaa:
Monni Himari
info@kirjoittaminen.fi

hattupainenkala

Haluaisitko petrata kirjoittamisen taitojasi?

Haluatko petrata tai syventää kirjoitustaitojasi luonnon kuvailijana?

1) Osallistu Monni Himarin järjestämälle Rakastetut luontotarinat -kirjoituskurssille (25€) tai pidemmälle Vuodenkierto-kirjoituskurssille (75€). Molemmat verkkokurssit voi käydä omatoimisesti ja oman aikataulun mukaisesti.

2) Tutustu myös Monnin laatimiin yksittäisiin luontosanastoihin. Molemmat verkkokurssit voi käydä omatoimisesti ja oman aikataulun mukaisesti.

3) Täältä voit ladata ilmaiseksi Kalojen lempinimet -sanaston (PDF, 10 sivua).