Leijaava Sintti keikaroi raudun ruokapöytään

Kautokeinon kevät kohisee ja räystäät niistävät. Kaalot tuulet ovat kaukana, maisema on unohtunut hiljaisuuteen – on kuin luonto pidättäisi hengitystään alkuvuoden kauneimman päivän kunniaksi. Pilvettömällä taivaalla vanha Aurinko ei malta vaan tuijottaa tiukasti yhdellä silmällään vaatien rasvaa poskipäille.

Sen teen, mutta kämmenselät unohdan, ja kämmenselät kärähtävät.

Nyt kaikki on valmista ja pakattu. Lähdemme kohti järveä, jota emme tunne ja joka todellakin yllättää, niin syönnillään kuin rautumaailman kauneudellaan.

Kahden kelkan ja puisen reen karavaanissa koirat eivät hauku vaan matkustavat tyytyväisinä kohti erämaaparatiisia.

Reitin varrella lumiset tunturit kaartuvat kuin riekon selän kaunis kaari. Hanget kimaltavat tuhansista jäätimanteista, puut ovat saaneet ylleen tiukan lumihunnun.

Valkoiset sielunlinnut pyrähtelevät lentoon sieltä täältä.

Perillä leirissä raudut eivät tiedä, mikä niitä odottaa.

Moottorit sammuvat. Polar Bird ja iFisken Ice Hotel 9 kohoavat kepeästi, heti perään talvisten kalamajojen eteen kirnutaan pilkkireiät – sekunti tai kaks, ja ahnas rautu käy kiinni.

Kuten edellisellä pilkkireissulla, myös nyt oliivinvihreä karvaniska-Sintti tuo tuoretta kalaa illallispöytään. Niin tekee myös luottomorriksi nouseva Leijaava Sintti, jolla olen jo aiemmin kuullut muiden pyytäjien raportoineen mainioita saaliita; Norolanin Winter Light -sarjan pinkkiin Minna Saramo -specialiin kiinnitetty hileselkäinen Sintti valko-oranssilla vatsalla on niin herkullinen yhdistelmä, ettei rautu lopeta syöntiä kuin lyhyiksi hetkiksi.

Oliko kyseessä edellä mainittu kombo vaiko järvi aivan omaa luokkaansa, sitä ei kukaan tiedä. Mutta koskaan ennen en ole saanut pyytää rautua niin, että syönti olisi jatkunut aamusta iltaan.

Ja kuten raudunpyytäjät hyvin tietävät, parhaat syöntiajat osuvat usein aamuun ja iltapäivään, mutta nyt kävi toisin. Nyt kelpasi koko päivän.

Neljä vuotta sitten syntyivät ensimmäiset Sintti morrit, ja jo seuraavana vuonna yritystoiminta otti tulta alleen Norolanin ryhtyessä kalamaailmaa kaunistavien morrien jälleenmyyjäksi.

”Idea Sintteihin lähti Markku Aution pilkki-liitseistä. Olen aina tykännyt niiden ulkonäöstä ja halusin tehdä jotain samantyylistä kuitenkaan kopioimatta niitä. Vaikka ahvenen kalastukseen morrit alun perin suunnittelin, aika nopeasti kävi selväksi, että Sintit toimivat oikeastaan kaikille kaloille”, kädentaitaja Juho Teini kertoo malliensa taustoista.

Vain hetki ja sana kiiri ympäri Suomen, nyt Sintti morreja voi hankkia omaan pilkkipakkiin Norolanilta, Suutari-Sepolta sekä Käsivarren Erä ja Mökiltä, totta kai myös suoraan tekijältä Facebookin ja Instagramin kautta.

Kuvat Sinteistä: Juho Teini

Vaikka Suomessa tavataan vain kahta rautumuotoa (kääpiö ja ”suurrautu”), Islannin ja Norjassa voi samassa järvessä uida kalanrinta kalanrinnan neljääkin eri morfia; osa rauduista ruokailee rantamatalan kotilo- ja katkapöydässä, osa ulapalla, toisille kelpaa plankton, kannibaalit syövät pienempiä lajitovereitaan. Ruokavalion ohella myös järven vesi ja järven pohja voivat vaikuttaa rautuyksilön väriin.

Ja mikäli lampare yhtyy puroon tai jokeen ja vesireitti sitä pitkin mereen, järvessä voidaan tavata myös vaeltavaa merirautua, jonka senkin väri on usein aivan omaa luokkaansa. Mutta näistä ja muista enemmän tulevassa Rautuaika – pohjoisen pioneerikalan kertomaton tarina -teoksessani.

Tässä neljä kautokeinolaista kaunotarta (raunotarta) samasta järvestä pyydettynä.

Lumoavaa, eikö?