Villilohen valtakunta vaipuu talvilevolle
Tämän julkaisun puitteissa palaan muistoissa muutaman kuvan ajaksi Lakselvan lohenkalastuskauden 2020 viimeiseen päivään ja sen iltaan, kun oranssi auringonlasku loimotti pohjoisella taivaalla kuin vastakuteneen jalokalan mäti.
Komeassa auringonlaskussa ja sitä seuranneessa sinisessä hetkessä kylpevä Lakselva tarjosi meille mitä kauneimman lohenkalastuskauden päätöksen. Täällä jokimaiset ovat niin mykistävät, että usein tekisi mieli ottaa kalahattu päästä ja pysähtyä viettämään hiljaista hetkeä luonnon pyhätön ääreen.
Olen tänä vuonna havahtunut useaan otteeseen samaan ajatukseen: Minä todella asun täällä. Me todella asumme täällä.
Vaikka haaveilin vuosia Pohjois-Norjaan muutosta, en osannut kuvitella toiveen todella toteutuvan. Joskus unelmat kuitenkin käyvät toteen. Sisäistin sen lopulta mänä elokuisena päivänä, kun posti toi minulle A1-lomakkeen. Se kertoi, että kuulun viimein Norjan sosiaaliturvan piiriin.
Vaikka oma suurlohi jäi tältä kaudelta saamatta, mieltä se ei jäänyt vaivaamaan, sillä eihän kalaa vain oteta, se ansaitaan.
Onneksi puolisoni onki kiintiön sallimissa määrin pakkasen täyteen villilohta tulevia talvikuukausia varten. Saamme siis nauttia illallisella jos toisellakin Lakselvan lohta aina siihen päivään asti, kun jäät taas kantavat ja pääsemme ensi kertaa rautupilkille.
Mikäli olet aikeissa kalastaa Lakselvan lohta tulevana kautena, kurkkaa täältä parhaat kalapaikat ja lupa-asiat.
Jos taas haluat loihtia omalle puolisollesi upean lohi-illallisen, suosittelen tottakai omia reseptejämme.
