Kalakasku: Onkimatta paras
Suomen Kalakirjasto toimi tien päälle muuttaneen naisen base campina eräretkieni välissä. Olin saapunut taas hetkeksi Muonioon lataamaan kameran akkuja ja täyttämään muonavarastoja sekä huoltamaan varusteita, pesemään vaatteita ja itseni.
Sadetta imitoivan viileän veden valuessa pitkin rinkan painamia olkapäitäni mietin, miten alkukesä olikaan ollut kuuma ja kuiva. Ei. Alkukesä oli ollut aivan liian kuuma ja aivan liian kuiva. En voinut mitenkään uskoa valloillaan olevaa säätilaa. Mitä Suomessa oikein tapahtui? Ei kai tällainen voisi olla normaalia? Surkeaa! Kuivasin itseni, harjasin hiukset, puin ylleni shortsit ja t-paidan. Hain vettä ja laskin juomalasin tietokoneen viereen pöydälle.
Istuuduin näytön ääreen ja sosiaaliseen mediaan kirjauduttuani erehdyin esittämään suihkussa miettimäni kysymykset myös Facebookissa. Virhe. Kai kaikki olivat lomalla ja heillä oli aikaa, sillä sain kontolleni lähes välittömästi kasapäin syytöksiä siitä, miten kehtaan valittaa, kun kerrankin tämän maan historiassa on tarpeeksi lämmin:
— Nauttisit auringosta!
— Olisit kiitollinen, kun siellä Lapissakin on helle!
— Suomessahan on aina aivan surkea sää, painu Pohjoisnavalle, jos et kestä!
— Siinäpä se, kun minä en yksinkertaisesti kestä ja vielä vähemmän kestää Suomen luonto! parahdin ääneen ja suljin kiukuspäissäni koko sovelluksen. Soimasin itseäni. Miksi piti sanoa yhtään mitään.
Nojasin tuolissa taaksepäin ja venyttelin niskoja, helle hehkui puhtaalla iholla. Metallipurkkiin säilötyn vaaleanvihreän Vitaliksen tuoksusta tulee aina mieleen omavaraista elämää viettänyt mummini, joka asui yksin syvällä Oriveden sydämessä, metsän keskellä, mäen päällä, linnut ja oravat seuranaan.
Tuijotin näyttöä ja pudistin päätäni. Ihmiset olivat oikeassa: kerrankin oli liian kuuma. Nojauduin pöytää vasten ja avasin uuden välilehden, googlasin Ilmatieteenlaitoksen sivut ja etsin käsiini aiempien vuosien lämpötilat. Laskin kyynärpäät pöydän reunalle ja hieroin keski- ja etusormilla hiusrajaa. (Teen niin, kun olen huolestunut.) Jatkoin lukemista. Graafit kertoivat, että tasan +25 celsiusasteen tai sen yli yltäviä hellepäiviä oli ollut vuonna 2015 yhteensä 19 päivää, vuonna 2016 yhteensä 35 päivää ja vuonna 2017 yhteensä 19 päivää. Nyt elettiin kesäkuuta 2018, minkä vuoksi avasin kuluvan vuoden lukemat: Toukokuussa hellepäiviä oli ollut 14, meneillään olevassa kesäkuussa niitä tulisi olemaan 9, heinäkuussa 27 ja elokuussa 13, koko vuonna yhteensä 63 hellepäivää. Tätä en tietenkään vielä tiennyt, mutta meteorologit olivat jo osanneet ennustaa pahimman: helteet vain jatkuisivat.
Mutta niin vain ei meistä kenelläkään ollut aavistustakaan, että 18. heinäkuuta 2018 rikkoutuisi Lapin kaikkien aikojen helle-ennätys, kun Kevon mittausasemalla Utsjoella vahvistettaisiin +33,4 celsiusastetta.
Suomesta, tuhansien järvien maasta, oli tullut pohjolan oma Baden-Baden, jonka lammet, lompolot, järvet ja joet olivat alkaneet kiehua. Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa monet joet suljettiin ja asetettiin kalastuskieltoon.
Itämeren lämpötila lähenteli tropiikkia, kun 25. heinäkuuta 2018 mitattiin avoimen Itämeren mittaushistorian korkein lämpötila, +27 celciusastetta. Lämpö levisi kuumetaudin lailla kaikissa ilmansuunnissa paikkoihin, jotka eivät olleet sellaista tukaluutta koskaan kokeneet.
Ihoa korvensi paahtavan auringon alla, ilma asfaltin yllä väreili. Kaupungeissa kadut olivat täynnä olkihattuja ja suuria aurinkolaseja. Miehet katsoivat soveliaaksi kulkea ilman paitaa. Naisia näki pelkissä shortseissa ja bikini-yläosissa.
Aurinkorasvat loppuivat hyllyistä, jopa Lapissa. Ihmiset ruskettuivat, tai pikemminkin paahtuivat. Ihmiset kypsyivät — toiset mielissään ja toiset tähän aivan liian kuumaan säähän. Seksihelle helli Suomea samalla, kun kalat halvaantuivat lämmöstä ja kuolivat. Edes viileämpiin vesiin yltävä pohjaonginta ei tuottanut toivottua tulosta.
Ahdistuin, kuten kaikki onkijat. Ei tule saalista, eikä tule kalajuttuja kirjaan. Valloillaan oleva, täysin mielipuolinen säätila ei jättänyt mitään arvailujen varaan, ja vaikka tosi kalamies tai kalanainen ei koskaan lähde vesille pelkän saaliin perässä, nyt tiesi jokainen, ettei mitään saalista tulisikaan, sillä jopa virtavesien lämpötilat olivat nousseet yli +25 celciusasteen. Tilanne oli hirveä.
Kalastusluvat jäivät kesällä 2018 monilla jokipätkillä käyttämättä, minkä vuoksi minäkin olin osan kesästä toimettomana ja loukussa Lapissa – paikassa, jonka olin kuvitellut tulevaisuuteni turvapaikaksi. Eikö riittänyt, että Helsinki petti minut?
Kalakasku on julkaistu Monni Himarin Erältä, eräistä -lastukokoelmassa (Wilder Mind Media, 2020).
