Lemmenkipeä hauki nousee kudulle

Se on liikkeellä hyvissä ajoin; on huhtikuun puoliväli.

Pilkimme kevätpyhää, jolloin talven voimat on voitettu ja vanha aurinko siirtynyt taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle – nyt päivän ja yön pituudet ovat lähes kaikkialla maapallolla samat. Vain ääripäissä eletään eri aikaa: pohjoisnavalla alkaa puolen vuoden pituinen päivä ja etelänavalla yö. 

Oli niin kaunis talvipäivä kuin Lapissa voi olla. Tuuli oli pysähtynyt järven jäälle, ja aurinko piirsi pisamia yhden otsalle. Toinen makasi pitkin pituuttaan nenänpää kylmää vettä viistäen ja tuijotti totisena mustaan aukkoon, jonka oli kauhonut sohjosta puhtaaksi. Kolmas oli jo ehtinyt nostaa kasan pieniä ahvenia ja särkiä. Neljäs virpoi nauraen yhtä reikää kaksin käsin. Viides ei välittänyt, tulisiko mitään, vaan käänsi uneliaat luomensa kohti valoa. Kuudes kairasi kasvot höyryten jo kahdeksatta reikää, kun seitsemäs vasta pääsi ottipaikoille. Hänellä ei ollut koskaan kiire.

Saimme vuotuisella pääsiäispilkillä kasapäin pikkukaloja, mutta se ootto-ongesta syötin vienyt vonkale jäi veteen. Kuuluvasti se kuitenkin kehtasi kilauttaa kulkusta.

särki

Otimme kuitenkin ahvenet ja särjet hyvillä mielin talteen, sillä leipoisimme niistä ja silavasta kalakukon, kuten Pohjois-Savon mökkipitäjässämmekin tehtäisiin. 

Päivän käännyttyä iltaan ja pilkkikisojen päätyttyä oli vuorossa ruoanlaitto ja saunan lämmitys. Pajunkissat tärkeilivät ja pörhistivät helmenharmaata turkkiaan, kun vatsa tulisesta turskakeitosta turpeana nostin taittamani oksan ilmaan ja sauvoin Suomelle kahdeksikkoa: 

ahven

»Virvon varvon vitsasella,

lapinjärven pajusella,

järkeä jäärille jakaen,

kaikki padot purkaen,

vastavirtaan vaeltavia

kaloja puoltaen.»

ahven

Kalakasku on julkaistu Monni Himarin Erältä, eräistä -lastukokoelmassa (Wilder Mind Media, 2020).